Kasvipohjainen gluteeniton nokkos-lohipiirakka

Meillä oli vappuna juhlat, joista jäi yli ruohosipulituorejuustoa ja siitä syntyi kasvipohjainen gluteeniton nokkos-lohipiirakka lapsille. Tuorejuuston pystyy mainiosti korvaamaan vastaavalla kasvipohjaisella tuotteella, jolloin ohjeesta tulee täysin maidoton.

Reseptejä ja treenejä: kasvipohjainen lohipiirakka

Kasvipohjainen gluteeniton nokkos-lohipiirakka
4 annosta, pieni piirakka

Pohja
150 g vihanneksia soseena (minulla oli n.100g kukkakaalia ja 50g porkkanaa)
30 g vähärasvaista kurpitsansiemenjauhoa (myös esimerkiksi kookosjauho käy mainiosti)
yrttisuolaa
1 luomukananmuna

Täyte
savulohta n. 150-200 g
½ punaista paprikaa
2 kevätsipulia
nokkosta (tai pinaattia)
3 rkl kasvipohjaista tuorejuustotyyppistä valmistetta / tuorejuustoa
piirakan päälle raastettua kovaa vuohenjuustoa tai juuston tapaista valmistetta

Valmista ensin pohja:
Pese kasvikset. Paloittele vihannekset ja keitä pehmeiksi. Soseuta ja mausta yrttisuolalla.
Sekoita kaikki muut pohjan ainekset ja esipaista pohjaa uunissa 175 asteessa n. 15–20 minuuttia, kunnes pohja on kypsä.

Pohjan kypsyessä valmista täyte:
Pese kasvikset. Ryöppää nokkonen ja leikkaa suikaleiksi. Poista paprikasta siemenkota, paloittele paprika pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipulit.
Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Levitä täyte piirakan pohjan päälle.
Raasta vuohenjuusto ja levitä se tasaisesti piirakan päälle.
Paista vielä hetki uunissa, kunnes juusto on sulanut. Koristele halutessasi basilikalla tai pinaatilla.

Vinkki! Ohjeesta saat maidottoman, kun korvaat tuorejuuston kasvipohjaisella tuorejuusto-tyyppisellä valmisteella ja jättämällä juusto piirakan päältä kokonaan pois tai korvaamalla myös sen kasvipohjaisella valmisteella.

Ravintosisältö/ koko ohje
kaloreita 805
proteiinia 81,7 g
hiilihydraattia 15,8 g
rasvaa 51,1 g

Ravintosisältö/ yksi pala
kaloreita 201
proteiinia 20,4 g
hiilihydraattia 4 g
rasvaa 12,8 g

Reseptejä ja treenejä: kasipohjainen gluteeniton lohipiirakka
Tämä lohipiirakka on todellinen karppaajan unelma, sillä hiilihydraatteja piirakassa on todella vähän!

 

Tarjoile vaikka nokkossosekeiton kanssa. Nokkossosekeiton yhteydessä on myös pieni tietopläjäys nokkosesta ja vinkkejä nokkosen poimimiseen. Jos oikein innostut nokkosesta, voit vielä tehdä vaikka jälkkäriksi nokkoslettuja :)!

Jaa somessa
Facebooktwitterpinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *