Referenssit
Personal trainer koulutukseni ja kokemukseni valmentajana
Personal trainer- koulutukseni olen saanut FAF:ilta (Fitness Academy of Finland), jossa suoritin sekä Gym Instructor että Personal Trainer lisenssit. Aerobicin puolella perusaerobicohjaajakoulutuksen lisäksi olen käynyt lukuisia kursseja ja ideapäiviä 90-luvun alusta lähtien. Yhteen erityisosaamisalueeseeni, laihdutuspsykologiaan, perehdyin työskennellessäni Weight Watchers Finlandin (Painonvartijat) konttorilla ja kouluttautuessani ryhmänohjaajaksi. Raskauden aikaiseen/jälkeiseen kunnossa pysymiseen perehdyin raskauksieni aikana etsiessäni laajasti tietoa aiheesta.
Olen myös kirjoittanut kirjan ”Liikunnallisen äidin käsikirja”, mikä julkaistiin keväällä 2013 ja käännettiin viroksi keväällä 2015. Lue lisää kirjasta (linkki) ja tilaa kirja kauttani!
Koulutan itseäni jatkuvasti lisää, sillä laadukkaan ja monipuolisen koulutuksen avulla voin tarjota sinulle parhaan mahdollisen tuen kohti tavoitteitasi. Viimeisimpinä kursseina olen käynyt työhyvinvoinnin johtamiskurssin keväällä 2016.
Katso muita referenssejäni LinkedIn-profiilistani.

Liikunnalliset referenssini ovat seuraavat:
Työhyvinvoinnin johtamisseminaareja 2016
Petra taukojumppa-projekti 2015
Esikoiskirja Liikunnallisen äidin käsikirja 2013, kirja käännettiin viroksi 2015
FAF (Fitness Academy of Finland) Personal trainer
FAF Gym trainer
Painonvartijat – ryhmänohjaaja
Aerobic-, hydrobic- ja paceohjaaja
SM Mitalisti
Tradenomi
Äiti