Maidoton nokkossosekeitto

Alkukesäisin ennen kukintaa nokkonen on parhaimmillaan. Se on hyvän makuista, terveellistä, helppo tunnistaa ja kaiken lisäksi ilmaista! Pihalla törröttävistä nokkisista syntyikin maidoton nokkossosekeitto.

Nokkonen sisältää hurjasti C-vitamiinia, rautaa ja se sisältää myös enemmän kalsiumia kuin maito.

Nokkosen kerrotaan auttavan muun muassa anemiaan, paleluun ja ruoansulatusongelmiin sekä vahvistavan hiuksia ja kynsiä ja parantavan muistia.

Kuva: Startribune
Kuva: Startribune

 

Nokkosen kerääminen

Kerää mieluiten nuoria, maksimissaan 10 cm pituisia versoja. Mikäli keräät suurempia nokkosia, niistä kannattaa kerätä vain lehdet.

Muista kerätä nokkoset mahdollisimman puhtaalta paikalta. Älä poimi kasvia ravintokäyttöön kovin mehevämultaisista, typpipitoisista paikoista, sillä nokkonen kerää itseensä nitraatteja. Myös vilkkaan autotien varrelta ei kannata poimia nokkosia.

Muistathan myös käyttää hanskoja poimiessasi, niin käsiä ei ala polttelemaan!

Tällä kertaa onnistuin keräämään tämän verran nokkosia suoraan pihalta. Jo näin pieni määrä toi makua keittoon.
Tällä kertaa onnistuin keräämään tämän verran nokkosia suoraan pihalta. Jo näin pieni määrä toi makua keittoon.

Maidoton nokkossosekeitto katkarapujen kera

2 annosta
2 kesäkurpitsaa 500 g
niin paljon nokkosta, kuin onnistuit keräämään
2 kevätsipulin vartta 50 g
1 porkkana 60 g
2-4 valkosipulinkynttä
1 chilipalko
200 g katkarapuja (eli 100 g katkarapuja ruokailijaa kohti)
yrittisuolaa (esim. Herbalmare)

Reseptejä ja treenejä: nokkossosekeitto katkarapujen kera

 

Ota pakastekatkaravut sulamaan hyvissä ajoin.

Huuhtele nokkosenlehdet siivilässä juoksevan veden alla. Kiehauta 5 dl vettä kattilassa ja lisää nokkonen. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 5 minuuttia.

palotellut juurekset

Valuta nokkonen hyvin siivilässä ja hienonna se terävällä veitsellä leikkuulaudalla.

Huuhtele chilipalko, porkkana, kevätsipuli ja kesäkurpitsa. Kuori valkosipuli.

Halkaise chilipalko ja jos haluat keitosta lempeämmän, poista chilin siemenet (itse tykkään jättää siemenet mukaan).

Paloittele kaikki vihannekset pienemmiksi ja keitä pienessä määrässä vettä. Mitä vähemmän vettä, sen pyreemäisempää keitosta tulee. Laita kuitenkin vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Lisää mausteet ja tarkista maku.

Kun vihannekset ovat pehmenneet, soseuta keitto tasaiseksi joko sauvasekoittimella tai muulla laitteella.

Lisää valmiin lämpimän keiton päälle katkarapuja.

 

Vinkki! Jos pystyt syömään myös joko lehmänmaitotuotteita tai vuohenmaitotuotteita, murustele keiton päälle myös feta-tyyppistä juustoa tai kokeile katkarapujen sijaan (luomu)kananmunia.

Katso myös pinaatti- tai nokkoslettujen ohje.

Keitto maistuu myös kananmunalla
Keitto maistuu myös kananmunalla.

 

Ravintosisältö/ koko ohje
kaloreita 345
proteiinia 50,9 g
hiilihydraattia 22,9 g
rasvaa 4,2 g

Ravintosisältö/ yksi lettu maustamattomalla riisiproteiinijauheella
kaloreita 172,5
proteiinia 25,5 g
hiilihydraattia 11,5 g
rasvaa 2,1 g

 

Jaa somessa
Facebooktwitterpinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *