PARHAAT JOULULAHJAT – SYÖTÄVÄT LAHJAT

Mitä antaa lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea? Mielestäni kiireisen arjen keskellä eniten arvoa on lahjoilla, joilla saa aikaa (esim. Siivous – tai lastenhoitoapua) sekä itse tehdyillä lahjoilla, mitkä ovat tehty ajatuksella ja rakkaudella. Mielestäni parhaat joululahjat ovat syötävät lahjat, mitkä ovat tehty ajatuksella parhaista raaka-aineista.

Tässä bloggauksessa esittelen reseptejä mielestäni parhaisiin syötäviin joululahjoihin. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia ja maidottomia sekä osa myös vegaanisia.

Ja totta kai pähkinöissä ja siemenissä sekä kuivatuissa marjoissa ja hedelmissä kannattaa satsata laatuun. Osta luomua – edes näin jouluna! Käytin bloggauksessa itse Nutlyn tuotteita, sillä Nutly myy vain parasta A-luokkaa ja 100 % luomua. Nutlyllä on aivan mahtava verkkokauppa, jossa on mahdollista ostaa ihania luomulaatuisia tuotteita myös pienempiä pakkauksia, jos haluaa vaikka maistella useampaa laatua kerrallaan. Nutlyn liikeideana onkin tarjota parempaa arkea pähkinäkuoressa. Pienemmät pakkauskoot ovat omiaan myös näin joulun alla leivonnassa, kun jouluherkkuihin haluaa laittaa vaikka mitä ihanaa!

Käy ihmeessä tsekkaamassa täysin kotimaisen Nutlyn verkkokauppa. Sivusto on tehty hyvällä huumorilla ja on tuotteineen aivan hurmaava – aivan kuten ihana henkilöstökin! I´m nuts for Nutly :D!

Sitten yllätysosio:
Nutlyssä työskentelevät ystäväni ovat niin ihania, että haluavat ilahduttaa myös teitä ihanat blogini lukijat, ja tarjoaa kaikista tuotteistaan 15 % alennuksen koodilla  ”joulu15” 31.12.2016 saakka! Ale koskee siis aivan koko Nutlyn valikoimaa!

Kurkkaa, mitä ihanuuksia Nutlyn tuotteista sitten syntyikään:

 

ITSETEHTY PÄHKINÄVOI KAHDELLA TAPAA

Mikään ei ole parempaa, kuin kotikutoinen pähkinävoi! Maustettu pähkinävoi riittää jo sellaisenaan kauniiseen purkkiin laitettuna joululahjaksi tai voit käyttää pähkinävoita joululahjan valmistukseen.

Kotitekoinen Nutellan tyyppinen pähkinävoi

5 dl hasselpähkinöitä
reilu 1 dl vettä
3 rkl kaakaonibsejä
vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa
makeutusta maun mukaan
ripaus laadukasta suolaa
Paahda hasselpähkinät uunissa. Laita pähkinät joko tehokkaaseen monitoimikoneeseen tai syvään astiaan veden kanssa ja aja pähkinämassa tasaiseksi. Lisää seokseen muut ainesosat ja anna koneen käydä vielä hetki. Tarkista maku.

Laita valmis pähkinävoi esimerkiksi lasiseen kauniiseen purkkiin ja koristele purkki vielä joulukoristein. Säilytä kylmässä. 

Reseptejä ja treenejä: Parhaat syötävät lahjat jouluksi
Itsetehty Nutellan tyyppinen pähkinävoi


Suolapähkinä-vaniljavoi

5 dl macademiapähkinöitä
2 rkl mulperinmarjoja
0,5 dl taatelia
ripaus laadukasta suolaa

aitoa vaniljaa tai vaniljasokeria maun mukaan
Paahda pähkinät uunissa. Jos mulperinmarjat ja taatelit ovat kovahkot tai sinulla ei ole kovin tehokasta konetta käytössäsi pähkinävoin tekemiseen, liuota kaikkia ainesosia ennen pähkinävoin valmistusta. Tarkista maku.

Laita kaikki ainekset joko tehokkaaseen monitoimikoneeseen tai syvään astiaan ja aja pähkinämassa tasaiseksi sauvasekoittimella.

Siirrä valmiit pähkinävoit kauniisiin lasipurkkeihin ja koristele. Säilytä pähkinävoit kylmässä.

Reseptejä ja treenejä: Itsetehty pähkinävoi


KÄSIN TEHDYT TAATELIKONVEHDIT (täytetyt taatelit)

Taatelikonvehdit ovat erittäin helppo ja nopea valmistaa ja konvehtien teko onnistuu myös aloittelijalta.

taateleita
pähkinävoita
parapähkinöitä

Halkaise taateli. Tee taateliin suuri viilto keskelle. Täytä taateli pähkinävoilla ja aseta keskelle parapähkinä.

Sulata joko tumma suklaa varovasti vesihauteessa tai valmista raakasuklaa. Dippaa täytetty taateli suklaaseen. Jatka suklaaseen dippaamista, kunnes kaikki taatelit ovat käytetty.

Aseta valmiit taatelikonvehdit pakkaseen jähmettymään. Kun konvehdit ovat jähmettyneet, kääri ne yksitellen karkkipapereihin ja asettele esimerkiksi sydämen malliseen tyhjään rasiaan. Säilytä kylmässä.

Vinkki! Voit käyttää taatelien täytteenä myös valmista pähkinävoita tai vastaavasti valmistaa myös suklaan itse.

Reseptejä ja treenejä: Täytetyt taatelit eli taatelitryffelit

 

 

JOULUISET MATCHATRYFFELIT

Superterveellinen matchajauhe tekee tryffeleistä kauniin joulunväriset. Voit käyttää matchan sijaan myös esimerkiksi kookoshiutaleita tai mulperinmarjarouhetta koristeluun, jos pidät matchan makua liian kitkeränä.

1-2 rkl mantelivoita
10 taatelia
2-3 rkl mulperinmarjoja
merisuolaa
½ tl piparkakkumaustetta tai vaniljaa sekä kanelia

Pyörittelyyn:
matcha-jauhetta (tai kookoshiutaleita / mulperimarjarouhetta

Liota taateleita tarvittaessa hetki, jotta ne pehmenevät. Kaada ylimääräinen vesi pois ja soseuta taatelit. Lisää taatelisoseeseen pähkinävoi ja sekoita huolellisesti. Lisää vielä viimeiseksi mausteet sekä mulperinmarjarouhe.

Pyörittele tryffelimassa palloiksi käsin. Pyörittele pallot vielä matchajauheessa, kookoshiutaleissa tai mulperinmarjarouheessa.

Reseptejä ja treenejä: Jouluiset tryffelit
Pyörittelemällä jouluisia tryffeleitä matchajauheessa saat niihin kauniin jouluisen värin lisäksi hurjasti hyvää tekeviä aineita. Jos pidät kuitenkin matchajauheen makua liian karvaana, pyörittele tryffelit esimerkiksi kookoshiutaleissa tai mulperinmarjarouheessa.

 

Reseptejä ja treenejä: Jouluiset tryffelit
Pyörittelemällä gluteenittomat ja maidottomat raakatryffelit matchajauheen lisäksi kookoshiutaleissa ja mulperinmarjarouheessa, saat mukavaa eroa sekä ulkonäköön että makuun.

 

JOULUINEN RAAKASUKLAA

Jotkut asiat vain kuuluvat yhteen, kuten joulu ja suklaa! Useimpien suklaalootien ahmimisen sijaan kannattaa keskittyä suklaan laatuun – jouluinen raakasuklaa maistuu ihanalle ja suklaaövereiden aiheuttaman morkkiksen sijaan suklaan syöntiä voi ajatella jopa terveystekona hyvää tekevien lisukkeiden ansiosta!

1 dl kookosöljyä
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaahterasiirappia/ agavesiirappia / hunajaa tai vastaava määrä muuta makeuttajaa
1-2 tl vaniljasokeria / aitoa vaniljaa
1 tl piparkakkumaustetta tai kanelia

Lisäksi:
karpaloita
hampunsiemeniä
manteleita rouhittuna
mulperinmarjoja pienemmäksi paloiteltuina
pistaasipähkinöitä
keltaisia rusinoita
gojimarjoja
viikunoita
kaakaonibsejä

Sulata kookosöljy vesihauteessa. Lisää kaakaojauhe ja mausteet sekä makeutus. Sekoita huolella. Lisää vielä kaakaonibsit ja sekoita.

Ripottele suklaamuottiin reilusti siemeniä, pähkinöitä sekä kuivattuja hedelmiä ja marjoja. Muoteiksi sopivat mainiosti esimerkiksi leivinpaperilla vuoratut purkin korkit. Kaada seos muotteihin hedelmä-pähkinäseoksen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa tai pakastimessa.

Reseptejä ja treenejä: Jouluinen raakasuklaaReseptejä ja treenejä: Jouluinen raakasuklaa

 

PIPARKAKKUPÄHKINÄT

Kun piparkakkupähkinät ovat uunissa, niistä lähtee huumaava tuoksu! Jos teet pähkinöitä joululahjaksi, kannattaa tehdä kerralla isompi satsi, etteivät ne salakavalasti lopu kesken :).

3 dl pekanpähkinöitä
½ dl vaahterasiirappia
1 tl kanelia
½ tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa

Sekoita vaahterasiirappiin mausteet ja vaahterasiirappinen mausteseos pekanpähkinöihin.

Suojaa uunipelti leivinpaperilla. Levitä pähkinät tasaisesti uunipellille ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Kääntele tarvittaessa pähkinöitä suunnilleen puolessa välissä.

 Reseptejä ja treenejä: Jouluiset pekaanipähkinät
Jouluiset pekaanipähkinät ovat mitä parasta naposteltavaa jouluna ja sopivat hyvin myös joululeivonnaisten koristeluun.

 
JOULUN PARAS MAUSTEKAKKU

50 g manteleita
50 g cashewpähkinöitä
50 g saksanpähkinöitä
50 g luumuja
50 g aprikooseja
50 g viikunoita
50 g rusinoita
¼ tl inkivääriä
0,5 dl mantelijauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
0,5 dl fariinisokeria

Vuokaan
Kookosöljyä ja kaurakuitusta tai kookoshiutaleita

Paloittele kuivatut hedelmät sekä pähkinät pienemmiksi paloiksi. Sekoita mantelijauhe sekä leivinjauhe. Lisää mausteet.

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää kananmuna-sokeriseokseen mantelijauhe-leivinjauheseos huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi seokseen kuivahedelmät, marjat ja pähkinät.

Voitele pieni kakkuvuoka oliiviöljyllä ja vuoraa kaurakuitusella tai kookoshiutaleilla.

Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Tarkista välillä kakun kypsyyttä puutikulla – kakku on kypsä, kun puutikkuun ei tartu kakkutaikinaa.

Koristele jäähtynyt kakku esimerkiksi pikeerillä ja pekanpähkinöillä.Reseptejä ja treenejä: Joulun paras maustekakku

Reseptejä ja treenejä: Joulun paras maustekakku

 

Vielä lopuksi haluan kiittää vallan hurjasti sekä iki-ihanaa Nutlya että teitä ihanat lukijani tästä vuodesta ja toivottaa teille kaikille oikein ihanaa joulua <3!

 

 

 

Jouluinen kuva

 

 

 

 

 

Jaa somessa
Facebooktwitterpinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *